Valmistuin huhtikuussa 2025 kokemusasiantuntijaksi dysleksian näkövinkkelistä. Lukiessasi tarinaani, huomaathan, että tämä on vain minun kokemukseni, ja se ei päde suoraan muihin dysleksian omaaviin henkilöihin. 

THL määrittelee kokemusasiantuntijan seuraavasti:

Kokemustoimija- ja asiantuntijatoimintana, jossa kokemuksen omaavat ihmiset tarjoavat oman kokemuksensa ja kokemusasiantuntijakoulutuksen myötä karttunutta osaamistaan muiden hyödyksi. Täältä löytyy aiheesta lisää.

Itselleni on ominaisinta kirjoittaa asioista, joten tässä oma kokemusmatkani (tähän päivään mennessä). 

Olen kiitollinen Erilaisten oppijoiden liitolle ja Opintokeskus Sivis:ille, jotka mahdollistivat kyseisen kokemusasiantuntija kurssin, sekä suurenmoiselle vertaistukiryhmä porukalle, jotka matkustivat rinnallani saman koulutuksen läpi.

Ensimmäiset havainnot dysleksiaani

Pienenä koululaisena lukemaan oppiminen oli työn ja 'tuskan' takana. Muistan, että osasin aakkoset (tunnistin kirjaimet ja niiden äänteitä, jo paljon ennen ensimmäiselle luokalle mennessäni), mutten saanut millään 'tolkkua' kirjainsarjoista (sanoista) puhumattakaan lauseista. Siihen aikaan, kun itse opettelin lukemaan, sanat (Tee-Aa = ta) TA-VU-TET-TIIN niin, että kirjan M sanottiin 'äm' eikä kuten äännetään 'mm'. Ja tämä osaltaan varmasti haastoi minua ja aivojani, etten ymmärtänyt kuinka tavu tai sana oikein muodostui. Tämän havainnon ymmärtäessäni, en ole enää ihmetellyt, miksi minulle (kaikki) vieraat kielet ovat mahdottoman haastavia (puhua tai kirjoittaa), erityisesti kielet, jossa äänne ja kirjain eivät 'vastaa toisiaan' = äännetään aivan toisin kuin kirjoitetaan. Kuunteleminen ja ymmärtäminen on tämän takia minulle helpointa, koska tällöin ei tarvitse käyttää niitä aivojeni osia, jossa tapahtuu äänteen ja kirjaimen yhdistyminen. Itselleni kuullun ymmärtäminen on huomattavasti helpompaa (vieraissa kielissä) kuin luetun ymmärtäminen. Tähän vaikuttaa varmasti minulla, juuri edellä mainittu äänne-kirjainvastaavuudet .

Dysleksia ja vieraat kielet

Olenko jäänyt 'paikoilleni' tämän haasteen kanssa? En todellakaan. Olen tehnyt valtavasti töitä asian kanssa. Olen saanut todistuksen dysleksiaan liittyen vasta aikuisiällä (menin varsin 'sujuvasti' kaikkien kieliin liittyvien haasteideni läpi (rimaa hipoen usein kielten opiskeluun liittyen)) ammattikorkeakoulu tasolle asti (tätä ennen olin käynyt peruskoulun lisäksi kaksi ammatillista koulutusta, eri aloilta). 

AMK:ssa sain vihdoin selvyyden, ettei minun tarvitse hävetä, tuntea viallisuutta vieraiden kielten osaamattomuudestani, ja sain ylätermin "dysleksia" (lukivaikeus) viraisiin kieliin liittyvään ominaisuuteni. Asian hyväksymiseen auttoi eniten itselläni eniten se, kuinka minulle läheisin opiskelutoveri asiaan suhtautui. Hänen mielestään minussa ei ollut mitään 'vikaa', vaikka en pystynyt samalla tavalla tuottamaan englannin kielistä tekstiä (hänen lempeä ja kannustava ote kannatteli kyseisen koulutuksen läpi englannin kielisten toteutuksien osalta), ja dysleksiatodistuksen takia työnjakonamme oli, että ryhmätöissä kirjoitin oman osuuteni suomeksi ja hän käänsi tekstini englanniksi (Tätä hänen tapaa ja ominaisuutta hänessä muistelen erittäin lämmöllä edelleen). Tiedoksi: tämä oli siis sovittu koulussa osaltani sallituksi tavaksi toimia. 

Samaisesta AMK:sta jäi itselleni lähtemättömästä mieleen, englannin kielen opettaja, joka selvästi tiesi erilaisista tavoista oppia. Opettajan ansiosta sain ko. koulussa vihdoin myös ymmärryksen sille, että miten minun dysleksia vaikuttaa opiskeluuni ja kuinka asia tulee huomioida opiskelussa kokonaisvaltaisesti. Tältä samaiselta opettajalta kuulin ensimäistä kertaa, että osa oppii kuulemalla, osa lukemalla ja osa kinesteettisesti (liikkumalla) sekä näiden sekoituksella. (Eikä toki kukaan ole näistä pelkästään yhtä tyyppiä oppimisissan, mm. riippuen aiheesta ja aineesta mitä opiskellaan). Hänen neuvojen ja erilaisten opetusmenetelmien avulla pääsin tuolloin ensimmäistä kertaa itselleni erittäin haastavien englannin kieleen liittyvien haasteideni kanssa harppauksin eteenpäin.

Haastan itseäni, uusin ja erilaisin oppimisen apuvälinein ja keinoin vieraiden kielten osalta. Olen tehnyt asioita, jotka tiedän epämiellyttäviksi, koen häpeää ja ulkopuolisuutta/ vääränlaisena oloa - siitä huolimatta koitan opiskella ja oppia lisää vieraita kieliä, käyttää niitä ja myös tukeutua toisiin ihmisiin, kun en itse osaa. Suurin sisälläni oleva solmu on auennut, Erilaisten oppijoiden liiton jäsenliiton englannin kielen kurssilla, jossa on mitä lempein ja arvostavin ilmapiiri opiskella kieltä, kysyä muille ehkä itsestään selviä kysymyksiä sekä tähän asti itselleni parhaiten sopiva opettaja ja hänen tapansa opettaa. Ja kyllä näiden kahden opettajan opetuksen välillä on yli 10 vuotta aikaa - jo tämä onneksi myös korostaa sitä, että asiat erilaisen oppimisen osalta menee (opetuksen ja metodien osalta) eteenpäin.

Kuvittelin valmistuttuani AMK:sta, että se tulee olemaan itselleni korkein mahdollinen tutkinto mitä pystyn saavuttamaan dysleksiani takia. Ala mitä olen eniten opiskellut, on erittäin englannin kieli painoitteinen, jota ilman ei alalla pärjää. Dysleksian ja erilaisen tavan oppia takia (tai persoonani - koska olen todella todella sinnikäs ja sisukas) olen pärjännyt ko. alalla mielestäni varsin hyvin. 

Joskus muutamia vuosia sitten päätin, että otan kuitenkin selvää, olisiko itselläni mahdollisuuksia opiskella ylempi ammattikorkeakoulu tutkinto. Tässä, jos jossakin huomasin sen, että itselleni sopii tietynlainen sisäänpääsykoe. YAMK pääsykokeet olivat itselleni ensimmäinen taso, jossa jouduin käymään useamman kerran pääsykokeissa ennen, kun oppilaitoksen ovi avautui. Kävin mm. 

• 5 op kokonaisuuden (suurin osa englannin kielistä materiaalia) tehtävien kokonaisuuden,
• perinteisen pääsykoe kokonaisuuden auditoriossa sekä 
• ennakkotehtävä (kirjallinen suomenkielinen artikkeli), josta piti kirjoittaa akateemisin tavoin vastine (en voi tätä sanoa olleen artikkeli). 

Joko tässä vaiheessa arvaat mikä näistä edellisistä avasi itselleni oven YAMK-koulutukseen? Noh, ensimmäisestä 5 op kokonaisuudesta sain arvosanaksi 5 (asteikko 1–5), pisteitä alarajaan jäi harmilliset vain 2 (hakijoita ko. koulutukseen 'tuhottomasti' ja paikkoja todella vähän). Auditorion paineistuksessa - tiesin etten tule sillä kertaa yltämään palkintosijoille, ei auenneet opinahjon myöskään. Artikkelin kirjoittaminen (jossa maksimi merkkimäärä ilmoitettu) JA ihmishaastattelu - tämä oli kombinaatio, jolla pääsin opiskelemaan. Haastattelussa kysyttiin: -Onko sinulla kansainvälisiä yhteyksiä/ verkostoja? (huokasin sisäisesti, jaa tähänköhän minun mahdollisuuteni tyssäsivät). Kuten arvata saattaa, minulta ei löydy kansainvälisiä yhteyksiä, vieraiden kielten haaste on ollut sen verran rajoittavaa. Kerron tämän (tällöin ensimmäistä kertaa ääneen tärkeässä yhteydessä), ja juuri tähän koulutuskokonaisuuteen sain opiskelupaikan. 

Luin valtavasti YAMK-koulutuksen aikana myös englannin kielistä tutkimusmateriaalia, väitöskirjoja, artikkeleita sekä kirjallisuutta. Näin jälkikäteen tähän koulutukseeni ajateltuna minulla olisi ollut osaamista opinnäytetyöhön ottaa mukaan enemmänkin englannin kielisiä lähteitä, luottamusta ei niinkään, koska en tuolloin voinut olla täysin ja aivan varma, että olen tulkinnut lukemani ja sisäistämäni asiat oikein.

Haaveilu ja tulevaisuus

Salainen (tämän jälkeen salaisuudesta ei ole tietoakaan) haaveeni on, että pääsisin opiskelemaan tohtoriksi. Olen asiaan jonkin verran perehtynyt ottamalla asioista selvää, ja eihän ilman englannin kielen (hyvää tahi erinomaista, kirjallista ja suullista) taitoja avaudu minkään tämän valtakunnan koulun ovet. Vaatimuksena on, että valmistuttuasi pystyt kommunikoimaan oman osaamisen (väitöstutkimukseen liittyvien) asioiden osalta englanniksi (JA kirjoitat englanniksi artikkeleita, puhumattakaan, että esiinnyt englanniksi). Näinköhän se on, että tämä on ensimmäinen asia, joka estää minua tekemästä haaveilemani asian dysleksian takia? Ainakaan vielä AMK:ssa ei voi (Suomessa) tohtorintutkintoa suorittaa, joka on kummallista - keski-Euroopassa tämä on ollut jo vuosia mahdollista. (Viittaan tällä siihen, että itselleni tähän astisista koulutuksista parhaiten sopivia ovat olleet AMMATTI-sanalla alkavat opinahjot. En toki voi tietää kuinka istuisin yliopistomaailmaan - tieteellisyys on tiedossa ja mitä ovat sen vaatimukset).

Toinen asia haaveiluun ja työpaikkaan liittyen: Voihan se olla, että jokin työpaikka on minulta jäänyt saamatta (tai on vaikuttanut hakuprosessin aikana negatiivisesti) dysleksian takia (ei voi tietää, kun valinnoista tai valitsemattomuudesta ei anneta työnhakijoille, tekisi mieli sanoa, minkäänlaista palautetta). Olen nykyään avoimesti kertonut dysleksiastani ja kuinka se vaikuttaa tänä päivänä omaan osaamiseen (käytännössä vain vieraissa kielissä). Tietenkään en ole hakenut yhteenkään paikkaa, jossa kielivaatimukset niin vaativat, että tiedän ettei osaamiseni ole niihin riittävää. 

Mikä minua olisi auttanut? 

Mitä olisin vuosien varrella tarvinnut? 

• Alakoulussa opettajat olisivat uskoneet vanhempaani, joka nosti esiin mahdollisuuden dysleksiastani. 
• Muilta oppilailta; empatiaa, ymmärrystä ja kannustusta. 
• Viime vuosina: erilaisen oppimisen tarkemmista, täsmällisemmistä tiedoista, käsitteistä, apuvälineistä, elinikäisen oppimisen ymmärtämisen lisäämisessä jne. (työ, jota Erilaisten oppijoiden liitto ja niiden jäsenyhdistykset tekevät). 
• Elinikäisen oppimisen näkövinkkelistä, kuinka erilainen oppiminen otetaan työpaikoilla, johtamisessa ja esihenkilötyössä huomioon? Jos otetaan miten tai jos ei oteta, miksi ei? 
• Koulutuksen osalta, kaikilla koulutustasoilla tulisi ehdottomasti olla tasavertaiset mahdollisuudet edetä - riippumatta erilaisista tavoista oppia.